PAND (=Taiteilijat rauhan puolesta) järjestää vuoden viimeisen klubi-iltansa Teatteri Kalliossa LA 14.12 alkaen klo 18.
Mukana menossa on myöskin taiteilija Rättyä. Ja koskapa on rohkea ja impulsiivinen, hän aikoo esittää uunituoreen sävellyksen, joka lienee tekijältään ensimmäinen tyylipuhdas rakkauslaulu sitten…ööh… no sanotaan nyt vaikka, että vettä on Ämmänkoskessa virrannut melko monta litraa sitten edellisen.
Ohjelma alkaa klo.18.30. Rättyä hyppää lauteille noin klo 21.
Tervetuloa.
Marraskuussa vielä pari kattausta Käärmekeittoa!
Jari Rättyä & Käärmekeitto esiintyy vielä marraskuussa pari kertaa Helsingissä ennen vetäytymistään Ulkoplaneetoilla pidettävälle ohuen ilman leirille.
Keskiviikkona 6.11 paikkana on Semifinal ja soppapoikia supporteeraa maanmainio Haywalkers.
Sunnuntaina 10.11 Taiteilija Rättyä heittäytyy soolona intiimiksi pienessä, mutta sitäkin viihtyisämmässä Lingossa. Töölössä on se.
Ja sitten, perjantaina 29.11, Jari Rättyä & Käärmekeitto keittää erikoista herkkua Teatteri ILMI Ö:n klubilla. Kyseessä on eräänlainen etiäinen, koskapa orkesteri soittaa vain ja ainoastaan materiaalia tulevalta, syksyllä 2014 julkaistavalta albumiltaan. Näin prosessi avautuu ja ahmaisee meidät kaikki kitaansa. Fiat ars, pereat mundus ja Rakas, mekin olemme siellä.
Erikoistarjous! Sitä saa, sitä saa!
Maaseutumusiikkia Vol 2-kokoelma on nyt ilmestynyt ja levyllähän on mukana myös Taiteilija Rättyä kappaleellaan ”Kurtisaanivalssi”, jonka muuan blogi-arvio sanoi ”jättävän hiljaiseksi” sekä olevan ”levyn syvintä antia”. Myös käytetyt adjektiivit ”kolkko” ja ”bluesahtava” olivat tekijänkin mielestä osuvia.
Koska on, paitsi komea, myös höveli, Rättyä liittää tämän Maaseutumusiikkia vol 2-cd:n kylkiäislahjaksi keikoilla myymiinsä ”Kuljet heidän keskellään”-albumeihin. Tarjous voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Ja kiskahan on auk seuraavan kerran Jyväskylässä 19.10.
Erikoistarjous. Vain Sinulle, Rakkaani sekä muille kedon kukkasille. Vain Sinulle, Ystäväni sekä muille taivaan lintusille.
Uutta liikkuvaa kuvaa julki!
Tällä viikolla Jari Rättyä & Käärmekeiton ystäviä hellitään aina mediaähkyyn saakka, koskapa julkaisunsa saavat kokonaista kaksi (2) uutta videojulkaisua.
Ensinnäkin, albumiraidasta ”Matkasaarnaaja” tehty pätkä, jossa komeiden suomalaisten miesten lisäksi voi ihastella amerikkalaista, ihan jumalattomia määriä polttoainetta hörppivää pakettiautoa. ( Vuokraajan mukaan toki ajotavalla kulutuksen voi vähintäänkin puolittaa.)
Toiseksikin, viime kesänä Kaustisen festivaaleilla taltioitu Rättyän sooloesitys, jossa taiteilija hämmentävän hyvin onnistuu eläytymään rakkaudennälkäisen yksinäisen miehen sielunmaisemaan. Tämä uusi laulu on nimeltään ”Kurtisaanivalssi” ja studioversio siitä löytyy myös ihan näinä päivinä julkaistavalta ”Maaseutumusiikkia vol 2″-kokoelmalevyltä.
Rytmissä puhutaan viisaita Käärmekeitosta.
Mukavaa, ettei aina tarvitse itse kehua.
Rytmin tuoretta levyarviota sekä muita, aiemmin julkaistuja pääsee lukemaan kätevästi sieltä tutusta palkista ”Kuvaa, ääntä ja artikkeleita”.
Näkemisiin siellä.
Jos tänään on LA 7.9.2013…
…niin muistelen, että tapahtuu jotain hienoa ja tärkeää. Antakaas mä mietin; keskiviikkoisin on ”anything can happen-day” eikun sehän olikin joka päivä. Hmm.
Aivan! Tänään Jari Rättyä & Käärmekeitto soittaa Juttutuvassa Helsingissä!
La 7.9. Showtime klo 21. Sinne, rakkaat,sinne!
Rättyältä uusi biisi kokoelmalevylle
Ei ole lepoa koskaan, tukka pystyssä tehdään taas. Männä viikolla Rättyä äänitti uuden, ”Kurtisaanivalssi”-nimisen kappaleensa, tällä kertaa soolona. Tämä ballaadi julkaistaan syyskuussa ilmestyvällä ”Maaseutumusiikkia Vol 2-kokoelmalla”, jossa taiteilijamme lisäksi esiintyy joukko muita tasokkaita artisteja folk- ja country-akselilta.
Myös Käärmekeiton levytyssuunnitelmat kehkeytyvät kovaa vauhtia, mutta niistä lisää myöhemmin.
Ja kyllä kyllä, onhan sitä muutakin. Nyt pulikoidaan ja kirjoitetaan kirjettä, jonka ehkä uskallan lähettää.
Ugriblues peruttu, niisk.
Tallinnan Ugribluesin tapahtumat lauantaina ja sunnuntaina on peruttu rankkasateiden ja kovien tuulien johdosta.
Täten myöskin Jari Rättyän ja Käärmekeiton ensivierailu Viroon siirtyy kauemmas tulevaisuuteen.
Vanha Jari olisi tästä kovin pettynyt ja tulkinnut tapahtuneen olevan osa kosmoksen häntä kohtaan harjoittamaa henkilökohtaista vainoa. Mutta ei Uusi Jari. Uusi Jari katsoo tyynesti todellisuutta tässä hetkessä, kohoaa kevyesti ilmaan ja jatkaa rukoustaan. Vanha Jari olisi huutanut ja rikkonut irtaimistoa. Mutta Uusi Jari ymmärtää, että elämän pikku vastoinkäymiset, kuten onnenpotkutkin, ovat kaikki yhtälailla harhaa, eikä niistä nousseisiin tunnetiloihin, varsinkaan aggressiivisiin, kannata kiinnittää ylenmääräistä huomiota.
Onneksi on Uusi Jari.
Tere Tallinna!
Käärmekeiton ulkomaankeikaukset jatkuvat. Tällä kertaa taiteilija Rättyä pääsee ulkoiluttamaan tuulella käyvää psyykeään eteläisen naapurimme laululavoille. Käärmekeitto esiintyy Tallinnan Ugriblues-festivaaleilla LA 20.7 ja SU 21.7.
Lavalla nähtäneen ja kuultaneen taas yllättävänkin tunnustuksellisia välispiikkejä sekä toivoaksemme väkevää soittoa.
Jari Rättyän ja Käärmekeiton uusi musiikkivideo julkaistu!
Kyllä. Nyt he ovat myös videolla. Jari Rättyän ja Käärmekeiton ensimmäinen musiikkivideo, Michaela Kein ansiokkaasti ohjaama ”Aamen! Ja kioski kii.” on vihdoinkin vapaasti ihmeteltävissä. Vain kahden klikkauksen päässä. Ensin sinne ”kuvaa, ääntä…”-palkkiin klik ja sieltä sitten klik ja sitten emme ole enää ikinä yksin ja kuljemme yössä kahdestaan aina…aina…kunnes auringot sammuvat ööh tarkoitan siis että kannattaa katsoa. Se video.