Uusi trio, entistäkin ehompi Käärmekeitto!

Jari Rättyä & Käärmekeitto on synnyttänyt itsensä uudelleen ja kaikki asianosaiset voivat hyvin.

Bouzoukisti Joonas Ojajärven poistuminen yhtyeen riveistä viime talvena oli tietysti hankala paikka, mutta samalla se toimi sysäyksenä uuden ilmaisun etsimiselle. Muutamien metsäreissujen kautta päädyimme jatkamaan triokokoonpanolla ja palaamaan soinnillisesti lähelle ensimmäisten Käärmekeittolevyjen sekä Jarin soololevyjen maailmaa. Samalla kaivettiin esiin lauluja, joita ei oltu soitettu lähes vuosikymmeneen.

Kokoonpano Jari Rättyä ( laulu, dobro, bouzouki ), Ari Keinänen ( ukulelebasso ) ja Marko Soramäki ( rummut, darbuka, cajon ) debytoi Turussa elokuun alussa BBQ and Country Fest-tapahtumassa ja on sen jälkeen esiintynyt myös Helsingissä ja Lappeenrannassa.

Jari Rättyä & Käärmekeitto vuonna 2026 on siis kompakti, elektroakustinen, entistäkin ehompi paketti. Vieläkään ei tiedetä, ollaanko folk and rollia vai maailmanbluesia vai jotain muuta, mutta ajo on kovaa ja keikoilla lystiä.

Kuva: Perttu Koho

Käärmekeittoa teillekin 2026?

Tervehdys, elävän musiikin ystävät!

Uusi levy on ulkona ja lavaeläimen katse kääntyy väkisinkin tulevaisuuteen. Jari Rättyä & Käärmekeitto on tänä päivänä niin kovassa iskussa, että olisi suorastaan rikos Kosmosta kohtaan, jos emme lähtisi klubeille ja festareille soittamaan musiikkiamme.

Ehkäpä vuonna 2026 tullaan teidänkin bileisiin?

Otapa rohkeasti yhteyttä.

kaarmekeitto@gmail.com

Uusi albumi PE 26.9.2025.

Jari Rättyä & Käärmekeitto: ”Kuulkaa kadonneet”

Uusi albumi PE 26.9.2025.

Tervehdys!

Korkean sykkeen maailmanbluesia. Tai alternative folk and rollia? Jari Rättyä & Käärmekeiton 6. pitkäsoitto kertoo kodista, sen menettämisestä, sieltä lähtemisestä sekä perheen suuresta, mutta ei sentään ihan kaikkeen pystyvästä voimasta. Myös laulut leivästä, kuolemasta ja Wuoksen puhkeamisesta sisältyvät tähän kolmen vartin musiikinpalvelukseen.

”Kuulkaa kadonneet” julkaistaan perjantaina 26.9.2025 ( cd KÄKE001, digi ainoastaan Bandcamp ) 

Ja vielä yksi juttu pääkaupunkiseudulla vaikuttaville:

Tervetuloa LAUANTAINA 27.9.2025 Helsingin Kalliossa sijaitsevalle The

Cliff-klubille, jossa Jari Rättyä & Käärmekeitto soittaa uusien laulujensa lisäksi myös vanhempia iskusävelmiään!

SOITTO SOI KLO 21.

Uutta tulossa syksyllä 2025…

Jari Rättyä & Käärmekeitto on saavuttamassa toimintahöpnaadinsa korkeimpia kierroksia.

Uusi albumimme julkaistaan 26.9.

Sitä seuraavana päivänä soitamme julkkarikeikan Helsingin Kalliossa The Cliff-klubilla.

Single radioita varten lähtee liikkeelle jo näitäkin ennen.

Instagramissa @multirattya nakuttaa kuin nuori tikka. Siellä Rättyä jakaa Käärmekeiton kuulumisten lisäksi muitakin taiteellisia edesottamuksiaan.

Muutakin lystiä tapahtuu. Kaikesta tästä tarkemmin pian.

Muistakaa rakastaa

toivoo Soppapojat

Uusi video ”Övre Sabbels 1” tulossa juhannusaattona!

Amok-juoksua Viikin pelloilla! Ensimmäisen maailman ahdistusta! Käärmekeiton runnovankaihoisa iskusävelmä kaataa kansaa ikään ja lääkitykseen katsomatta!

Juhannusaattona voi klikkiotsikoiden ja kokkovideon sijaan katsella Jari Rättyä & Käärmekeiton uutta musiikkivideota.

Nimittäin…

”ÖVRE SABBELS 1” julkaistaan

PE 20.6.2025 KLO 13.

Romanov 11.8.2023!

Täten ilmoitamme, että yhtyeemme viides albumi Romanov julkaistaan perjantaina 11.8.2023 vinyylinä ja digitaalisena.

Fyysinen levy saatavissa ainakin Levykauppa Äx:n ja Keltaisen Jäänsärkijän kivijaloista ja verkkokaupoista, digiversio ainoastaan osoitteesta https://kaarmekeitto.bandcamp.com/.

Mutta kovasti Meitä miellyttäisi myös myydä tämä majesteetillisen hieno vinyyli henkilökohtaisesti, esiintymisen yhteydessä. Tähän on mainio tilaisuus vaikkapa julkkarikeikoilla 18.8. Kajaanissa ja 19.8. Helsingissä. Niistä lisää hyvin pian.

Eläkää rakkaudessa, toivovat Soppapojat.

Uusi albumi ”Romanov” syksyllä 2023!

Jari Rättyä & Käärmekeitto aloitti tulevan pitkäsoittonsa äänitykset loppiaisena. Paikkana jälleen E-studio Suomen Sipoossa ja puikoissa Jyri Riikonen.

Digisinglen verran uutta materiaalia esitellään jo keväällä.

Kokonaisuudessaan ”Romanov”-albumi julkaistaan syksyllä 2023 majesteetillisen komeasti vinyylipainoksena. Nettiversio tulee ladattavaksi ainoastaan Käärmekeiton omalle bandcamp-sivulle. Puliveivaripalveluista sitä ei tule löytymään.

Rakkautta, rauhaa ja kaiken elollisen kunnioitusta koko Universuumiin toivottavat Soppapojat.

Kesällä 2022 livenä…

Kesällä 2022 Jari Rättyä & Käärmekeitto pakkaa pelit ja vehkeet ja kimpsut ja kampsut ja matkustaa musisoimaan oheisessa kuvassa listatuille paikkakunnille. Jotenkin on vahva ennakkoaavistus, että lystiä tulee olemaan. Joten sinne siis kyllä vaan!