Uutta liikkuvaa kuvaa julki!

Tällä viikolla Jari Rättyä & Käärmekeiton ystäviä hellitään aina mediaähkyyn saakka, koskapa julkaisunsa saavat kokonaista kaksi (2) uutta videojulkaisua.

Ensinnäkin, albumiraidasta ”Matkasaarnaaja” tehty pätkä, jossa komeiden suomalaisten miesten lisäksi voi ihastella amerikkalaista, ihan jumalattomia määriä polttoainetta hörppivää pakettiautoa. ( Vuokraajan mukaan toki ajotavalla kulutuksen voi vähintäänkin puolittaa.)

Toiseksikin, viime kesänä Kaustisen festivaaleilla taltioitu Rättyän sooloesitys, jossa taiteilija hämmentävän hyvin onnistuu eläytymään rakkaudennälkäisen yksinäisen miehen sielunmaisemaan.  Tämä uusi laulu on nimeltään ”Kurtisaanivalssi” ja studioversio siitä löytyy myös ihan näinä päivinä julkaistavalta ”Maaseutumusiikkia vol 2″-kokoelmalevyltä.

Rättyältä uusi biisi kokoelmalevylle

Ei ole lepoa koskaan, tukka pystyssä tehdään taas. Männä viikolla Rättyä äänitti uuden, ”Kurtisaanivalssi”-nimisen kappaleensa, tällä kertaa soolona. Tämä ballaadi julkaistaan syyskuussa ilmestyvällä ”Maaseutumusiikkia Vol 2-kokoelmalla”, jossa taiteilijamme lisäksi esiintyy joukko muita tasokkaita artisteja folk- ja country-akselilta.

Myös Käärmekeiton levytyssuunnitelmat kehkeytyvät kovaa vauhtia, mutta niistä lisää myöhemmin.

Ja kyllä kyllä, onhan sitä muutakin. Nyt pulikoidaan ja kirjoitetaan kirjettä, jonka ehkä uskallan lähettää.

Ugriblues peruttu, niisk.

Tallinnan Ugribluesin tapahtumat lauantaina ja sunnuntaina on peruttu rankkasateiden ja kovien tuulien johdosta.

Täten myöskin Jari Rättyän ja Käärmekeiton ensivierailu Viroon siirtyy kauemmas tulevaisuuteen.

Vanha Jari olisi tästä kovin pettynyt ja tulkinnut tapahtuneen olevan osa kosmoksen häntä kohtaan harjoittamaa henkilökohtaista vainoa. Mutta ei Uusi Jari. Uusi Jari katsoo tyynesti todellisuutta tässä hetkessä, kohoaa kevyesti ilmaan ja jatkaa rukoustaan. Vanha Jari olisi huutanut ja rikkonut irtaimistoa. Mutta Uusi Jari ymmärtää, että elämän pikku vastoinkäymiset, kuten onnenpotkutkin, ovat kaikki yhtälailla harhaa, eikä niistä nousseisiin tunnetiloihin, varsinkaan aggressiivisiin, kannata kiinnittää ylenmääräistä huomiota.

Onneksi on Uusi Jari.

Tere Tallinna!

Käärmekeiton ulkomaankeikaukset jatkuvat. Tällä kertaa taiteilija Rättyä pääsee ulkoiluttamaan tuulella käyvää psyykeään eteläisen naapurimme laululavoille. Käärmekeitto esiintyy  Tallinnan Ugriblues-festivaaleilla LA 20.7 ja SU 21.7.

Lavalla nähtäneen ja kuultaneen taas yllättävänkin tunnustuksellisia välispiikkejä sekä toivoaksemme väkevää soittoa.

Jari Rättyän ja Käärmekeiton uusi musiikkivideo julkaistu!

Kyllä. Nyt he ovat myös videolla. Jari Rättyän ja Käärmekeiton ensimmäinen musiikkivideo, Michaela Kein ansiokkaasti ohjaama ”Aamen! Ja kioski kii.” on vihdoinkin vapaasti ihmeteltävissä. Vain kahden klikkauksen päässä. Ensin sinne ”kuvaa, ääntä…”-palkkiin klik ja sieltä sitten klik ja sitten emme ole enää ikinä yksin ja kuljemme yössä kahdestaan aina…aina…kunnes auringot sammuvat ööh tarkoitan siis että kannattaa katsoa. Se video.

On kuvaa on ääntä on artikkeleita

Taiteilija Rättyän vaatimattomasta wordpress-sivusta on pikkuhiljaa kasvamassa varsinainen digitaalinen huvipuisto. Uusi palkki ”Kuvaa,ääntä ja artikkeleita” johdattaa klikkaajansa uusien mielenkiintoisten linkkien äärelle.

Tervemenoa vaan ja pitäkää kaiteesta kiinni, kuulitteko, niin sinä huimapää siinä myös!

ps. sivupersoona, nimimerkki ”Lanattu sydän” lähettää henkilökohtaisen viestin itselleen: ”Huokaa, älä halkea, enää kahdeksan tuntia paratiisin portille.”

Näkemiin, Suomi, näkemiin, Rakas!

Jari Rättyä & Käärmekeitto suuntaa näinä hetkinä ensimmäiselle ulkomaankiekalleen. Kokoonpano esiintyy  perjantaina 26.4 Pietarissa ja  lauantaina 27.4 Petroskoissa. Voimme vain toivoa, että toivottomasta kevätihastumisesta kärsivä taiteilija Rättyän levoton sydän saa edes hetken rauhan, kun mustan mullan maa kulkee kuumeisten silmien ohitse ja veljeskansan outo kieli sorisee korvissa. Näkemiin, Rakkaani, näkemiin.